Tänään on ollut hiukan parempi päivä. Tai no oikeastaan päiväni oli täyttä kuraa kuuteen asti, mutta sen jälkeen on hymy koristanut kasvojani.
Menin siis kuoroon kuuden jälkeen ja jotenkin ihmiset siellä saivat minut piristymään. Sekä laulussa, että tanssissa sähelsin jotain ihan omaani, mutta ainakin oli hauskaa. Jaksoin jopa hymyillä ja nauraa.
Ennen tanssituntia vaihdoin vaatteet lukion tanssisalin edessä johon näkee kaikkialta ruokasalista ja aulasta. Enkä edes jaksanut ahdisrua kehostani. Olisi luullut, että ahdistuisin siitä, että niin moni ihminen näki, mutta annoin asian mennä huumorilla. Asiaa varmaan auttoi se, että kaverinikin vaihtoi vaatteet siinä. En edes suuremmin kiinnittänyt huomiota siihen, että joku katsoi. En tiedä kuulostaako se teistä siltä, mutta minulle se oli iso askel parempaa itsetuntoa kohden.
Juttelin kuorokavereideni kanssa kehonkuvastani. Sain taas kuulla sen olevan vääristynyt ja sairas. Ennen tätä iltaa vain kaksi ihmistä tiesi kuinka paljon painan. Olen pienestä pitäwn hävennyt painoani ja en ole ikinä suostunut kertomaan sitä kenellekkään. Kerroin kuitenkin kavereilleni painoni ja tavoitepainoni jne. Pitkän kwskustelun jälkeen sovimme kaverini kanssa joka painaa tosi vähän, että minä yritän pudottaa painoni 60 kiloon ja hän nostaa sen siihen.
Jotenkin sain tästä puhtia siihen, että laihtuisin TERVEELLISESTI kesään mennessä. En voi luvata, että en silloin tällöin jättäisi syömistä välistä, mutta parhaani mukaan yeitän syödä hyvin. Motivaationi on nyt niin korkealla, että tuntuu, että voin saavuttaa mitä vain. Ajatuksia on vaikea muuttaa yhdessä yössä ja todwnnäköisesti tulen aina kahdehtimaan anorektisen laihoja tyttöjä. Se ei kuitenkaan tarkoita, eytä minun tarvitsisi välttämättä näyttää niin laihalta.
Olen kiitollinen näille kavereilleni jotka saivat minut tajuamaan asioita. Moni on sitä yrittänyt, mutta ei ole onnistunut. Olen tiennyt miten terveellisesti kuuluisi elää, mutta en ole sitä noudattanut. Saatoin kyllä muut neuvoa parempaan suuntaan, mutta itseen niitä neuvoja on vaikea hyödyntää. Huomisesta lähtien yritän ottaa pieniä askelia kerrallaan parempaan ja terveellisempään elämään.
Katsoessani peiliin näin kerrankin itseni kauniina. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Tulen silti varmasti vielä olemaan pettynyt ulkonäkööni. Kasvoissani ei kauheasti ole muokkauksen varaa, mutta vartaloani voin aina muokata. Yritän ajatella kehoni keskeneräisenä tuönä jonka voin saada näyttämään paremmalta työtä tekemällä.
Ehkä kadun huomenna, että kerroin tämän tänne, mutta tammikuun alussa aloitin laihduttamaan 83 kilosta. Pudotin 8 kiloa joista suurimman osan lihoin takaisin. Tällä hetkellä painan 76,7 kiloa ja tästä on suunta alaspäin. 16,7 kiloa tavoitteeseen.
On jotenkin tosi hyvä fiilis ja halusin päästä jakamaan tämän tänne. Kerrankin kirjoitan jotain positiivista :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti