Olin viikon viiltämättä. Huom. olin. Tai no jos satunnaisia veitsen terävyyden kokeiluja ei lasketa. Koko ajan päässäni on pyörinyt kuolema ja itseni satuttaminen.
Tänään kun kävin puntarilla huomasin, että olen lihonut kaiken takaisin. Ajattelin kuitenkin, että ei maailma siihen kaadu. Kaatuipa kuitenkin.. Katsoin suurinta pudottajaa ja tajusin, että siinä olevat kilpailijat ovat minua kevyempiä. Saman tien päädyin oksentamaan kaiken ja etsin sidetarpeet. Halusin tehdä itselleni jotain.
150 viillon jälkeen sekosin laskuissa. Halusin vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa. Terä painui ihoa vasten, mutta en tuntenut sitä. Veren vuoto tyrehtyi ja alkoi uudestaan. Päässäni pyöri vain yksi ajatus: lisää! Halusin viiltää enemmän ja syvemmälle. Terä oli kuitenkin ihan paska ja sain aikaiseksi vain pintanaarmuja. Käsi näyttää raadellulta.
Sain itseni lopettamaan, mutta haluaisin tehdä lisää. Pitää kuitenkin hankkia jotain terävämpää. En tajua mikä minua vaivaa. Mikään ei tunnu olevan riittävästi..
Äiti lähti pois kotoa, joten voin rauhassa tehdä mitä haluan. Voisin melkein jopa viiltää vihdoin valtimon auki. Se ajatus on vain liian houkutteleva.
Pahinta on, että ei edes ahdista. Hymyilen vaan katsoessani veren valumista.
Mietin, että olisin lähtenyt päivystykseen ja sanonut, että haluan kuolla. Kukaan ei kuitenkaan ottaisi sitä tosissaan joten hylkäsin ajatuksen. Huomenna nupo joten ainakin pääsen purkamaan asioita siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti