Peilistä minua tuijottavat kasvot joita on vaikea tunnistaa omakseen. Kalpea olen ollut aina, mutta kasvot ovat luonnottoman valkoiset. Itkemisestä punaiset silmät joista näkee kaiken kivun jota joudun kestämään. Tummat silmänaluset ja pussit silmien alla, koska en ole nukkunut pitkään aikaan. Suupielet joiya ei saa pakotettua ylöspäin.
Tekisi mieli vain repiä iho kasvoistani. Näky peilistä on niin säälittävä. Missä välissä aloin näyttää zombille sen lisäksi, että tunnen olevani sellainen?
Kotona pääsi helvetti irti. Haluan pois täältä. Harkitsin jopa hatkaamista. En ole ikinä ennen ollut yhtä tosissani kotoa lähtemisen kanssa.
Meinasin ottaa yliannostuksen. Meinasin viiltää ranteet auki. En kuitenkaan tehnyt mitään. Toistaiseksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti