Ihmisillä ympärilläni on tapana kadota johonkin. Yleensä kun sanon tai teen jotain väärin. Olen paska ihminen, mutta tämä ainakin todistaa sitä taas.
En varsinaisesti tiedä mitä tapahtui, mutta yksi ystävistäni on ilmeisesti katkonut välit minuun. Olen pahoillani ja pyysin anteeksi, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Muistatteko kun joskus menetin ysätävän kun kerroin hänen ongelmistaan hänen siskolleen? No nyt taisin menettää ainoan ihmisen joka minua ja sitä ihmistä on yhdistänyt.
Kolme vuotta tuntuu valuneen viemäristä alas. En tiedä onko ystäväni valmis luopumaan minusta, mutta minä en ole hänestä. En vain enää tiedä mitä tehdä.. Ymmärrän, että hän haluaa minusta eroon. Kukapa ei haluaisi. Silti tuntuu pahalta.
Olen myös ihan tajuttoman huolissaan tästä ihmisestä. Hän ei syö kunnolla, satuttaa itseään, masennus ja ahdistus ottaa hänestä valtaa ja hän ei kerro ammattilaisille oikein mitään. Pelkään, että hän tekee itselleen jotain. Pelkään, että hän ei saa apua. Pelkään, että hän katkoi välit minuun osittain siksi, että voi kuolla satuttamatta monia ihmisiä ympärillään.
Minuun sattuu jo..
Tiedäthän, että olet minulle rakas? Vaikka et haluaisikaan enää olla ystäväni, älä unohda sitä, sillä se ei tule koskaan muuttumaan.
maanantai 25. toukokuuta 2015
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
17 days
En ole viiltänyt 17 päivään. 17 erittäin pitkään ja hankalaan päivään. Yritän taistella itseäni vastaan, mutta se on ihan helvetin vaikeaa. Olen yrittänyt keksiä paikan johon viiltää ilman, että muut huomaavat. Kesän takia en keksi sellaista paikkaa ja ahdistaa kun en voi tehdä itselleni mitään.
Olen kirjoittanut kirjeitä lähimmäisilleni. Olen yrittänyt valmistautua siihen, että kuolen. En tiedä koska tai miten, mutta jotenkin helpottaa suunnitella.
Tuntuu, etää olen merkityksetön kaikille ja että vain rasitan kaikkia puhumalla asioistani. Kaverini hermostuvat minulle jatkuvasti kun olen niin jästipää ja yksi kaverini ei tunnu haluavan edes olla tekemisissä kanssani. Kaikki vain koska sanoin hänelle pahasti. Olen vain niin paska ihminen, että satutan ympärilläni olevia ihmisiä. Jos kerran satutan ihmisiä muutenkin, miksi en voisi satuttaa heitä viimeisen kerran, sen jälkeen ihmiset eivät enää joutuisi kestämään kaikkea paskaa jota heille aiheutan.
Olen lihonut aika selvästikin ja ällötän itseäni. Tänään olen saanut syömiset pidettyä kurissa ja nyt on vain pakko alkaa laihduttaa. En kestä itseäni enää.
Tekisi mieli vain luovuttaa.
Olen kirjoittanut kirjeitä lähimmäisilleni. Olen yrittänyt valmistautua siihen, että kuolen. En tiedä koska tai miten, mutta jotenkin helpottaa suunnitella.
Tuntuu, etää olen merkityksetön kaikille ja että vain rasitan kaikkia puhumalla asioistani. Kaverini hermostuvat minulle jatkuvasti kun olen niin jästipää ja yksi kaverini ei tunnu haluavan edes olla tekemisissä kanssani. Kaikki vain koska sanoin hänelle pahasti. Olen vain niin paska ihminen, että satutan ympärilläni olevia ihmisiä. Jos kerran satutan ihmisiä muutenkin, miksi en voisi satuttaa heitä viimeisen kerran, sen jälkeen ihmiset eivät enää joutuisi kestämään kaikkea paskaa jota heille aiheutan.
Olen lihonut aika selvästikin ja ällötän itseäni. Tänään olen saanut syömiset pidettyä kurissa ja nyt on vain pakko alkaa laihduttaa. En kestä itseäni enää.
Tekisi mieli vain luovuttaa.
lauantai 9. toukokuuta 2015
I already told you falling is easy. The problem is getting back up
Voisin ihan hyvin tappaa itseni. En jaksa nousta täältä pohjalta. Aina kun menee paremmin, edes pienen hetken, jotain tapahtuu ja putoan takaisin pohjalle. Mielessäni tapan itseni milloin milläkin keinoin. Miksi en kuitenkaan tee oikeasti mitään?
Dissosioin yhä useammin. Juuri niinä hetkinä pääni sisällä teen itselleni jotain. Äskenkin kuristin itseni hengiltä. Läheskään aina en muista mitä pääni sisällä tapahtuu, mutta jotkin kerroista jäävät päähäni. Ei sitä pahuutta voi sanoin kuvata. Jos vain joku näkisi pääni sisään ja auttaisi ja ymmärtäisi.
En halua puhua kenellekään tästä. Tai haluaisin, mutta kavereita olen rasittanut jo tarpeeksi. Maanantaina on aika taas hoitajalle, mutta en tiedä osaanko sielläkään sanoa mitään.
Pään sisällä on taas niin iso sotku, että en pysy yhtään mukana siitä mitä ajattelen.
Dissosioin yhä useammin. Juuri niinä hetkinä pääni sisällä teen itselleni jotain. Äskenkin kuristin itseni hengiltä. Läheskään aina en muista mitä pääni sisällä tapahtuu, mutta jotkin kerroista jäävät päähäni. Ei sitä pahuutta voi sanoin kuvata. Jos vain joku näkisi pääni sisään ja auttaisi ja ymmärtäisi.
En halua puhua kenellekään tästä. Tai haluaisin, mutta kavereita olen rasittanut jo tarpeeksi. Maanantaina on aika taas hoitajalle, mutta en tiedä osaanko sielläkään sanoa mitään.
Pään sisällä on taas niin iso sotku, että en pysy yhtään mukana siitä mitä ajattelen.
maanantai 4. toukokuuta 2015
I should have killed myself already
Miten niin lyhyessä ajassa voi tapahtua niin paljon?
Vappu meni itkiessä ja kuolemaa miettiessä. Lauantaina menin kuoroleirille. Lähdin sinne hyvillä mielin, mutta jotain tapahtui. En osaa kuvata sitä muuten kuin että sekosin. Viilsin ja itkin ja puhuin siitä miten loppu olen. Kuoronjohtaja soitti sinne ambulanssin ja siinä sitten kivasti taas pitkästä aikaa päädyin päivystykseen. Ne ambulanssin hoitajat lupasivat, että saan apua ja että en ole yksin. Olin ihan varma, että tapan itseni jos pääsen kotiin. Ja kotiinhan se lääkäri minut pisti.. Aino ja Tuuli yrittivät saada minut osastolle turvaan, mutta en päässyt sinne.
Aino ja Tuuli pyysivät porukoita ratsaamaan huoneeni. Äidille riitti kuitenkin, että itse annoin terävät asiat pois. Arvatkaa kaksi kertaa pystyinkö luopumaan kaikista teristä. Viillän kerta toisensa jälkeen syvemmälle ja päivystyksessä hoitaja liimasi muutaman haavan kuntoon.
En käsitä miten, mutta onnistuin kirjoittamaan vanhemmilleni kirjeen jossa kerroin vähän taustaa siitä miksi sairastuin (tai miksi luulen että sairastuin) ja siitä miten paha olo minulla jatkuvasti on. Nyt vanhempani tietävät edes hiukan paremmin.
En tajua miten minulla voi olla niin hyviä ystäviä. Aino tuli kanssani ambulanssiin ja Tuuli ja Elli ajoivat perässä. Aino ja Tuuli istuivat kanssani päivystyksessä ja tukivat minua. Mitä olen tehnyt ansaitakseni noin ihania ystäviä? En mitään. On varmaan tosi rankkaa kun he joutuvat kokoajan kestämään säätöjäni.
En tiedä miten kestin lauantai-illasta tähän päivään asti. Olen niin loppu. Paha olo ei jätä hetkeksikään rauhaan. Miksi en ole jo luovuttanut? En enää edes yritä luvata kenellekään, että en tee mitään, koska tiedän, että en välttämättä pysty sitä lupausta pitämään.
Vappu meni itkiessä ja kuolemaa miettiessä. Lauantaina menin kuoroleirille. Lähdin sinne hyvillä mielin, mutta jotain tapahtui. En osaa kuvata sitä muuten kuin että sekosin. Viilsin ja itkin ja puhuin siitä miten loppu olen. Kuoronjohtaja soitti sinne ambulanssin ja siinä sitten kivasti taas pitkästä aikaa päädyin päivystykseen. Ne ambulanssin hoitajat lupasivat, että saan apua ja että en ole yksin. Olin ihan varma, että tapan itseni jos pääsen kotiin. Ja kotiinhan se lääkäri minut pisti.. Aino ja Tuuli yrittivät saada minut osastolle turvaan, mutta en päässyt sinne.
Aino ja Tuuli pyysivät porukoita ratsaamaan huoneeni. Äidille riitti kuitenkin, että itse annoin terävät asiat pois. Arvatkaa kaksi kertaa pystyinkö luopumaan kaikista teristä. Viillän kerta toisensa jälkeen syvemmälle ja päivystyksessä hoitaja liimasi muutaman haavan kuntoon.
En käsitä miten, mutta onnistuin kirjoittamaan vanhemmilleni kirjeen jossa kerroin vähän taustaa siitä miksi sairastuin (tai miksi luulen että sairastuin) ja siitä miten paha olo minulla jatkuvasti on. Nyt vanhempani tietävät edes hiukan paremmin.
En tajua miten minulla voi olla niin hyviä ystäviä. Aino tuli kanssani ambulanssiin ja Tuuli ja Elli ajoivat perässä. Aino ja Tuuli istuivat kanssani päivystyksessä ja tukivat minua. Mitä olen tehnyt ansaitakseni noin ihania ystäviä? En mitään. On varmaan tosi rankkaa kun he joutuvat kokoajan kestämään säätöjäni.
En tiedä miten kestin lauantai-illasta tähän päivään asti. Olen niin loppu. Paha olo ei jätä hetkeksikään rauhaan. Miksi en ole jo luovuttanut? En enää edes yritä luvata kenellekään, että en tee mitään, koska tiedän, että en välttämättä pysty sitä lupausta pitämään.
perjantai 1. toukokuuta 2015
Ready to give up
Olen ihan loppu. En jaksa tehdä mitään. Itken pienimmästäkin asiasta. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu maailman lopulta. Ajatukseni pyörivät kuoleman ympärillä.
En jaksa enää tätä elämää..
Viillän ja viillän, mutta ei tunnu missään. Olen jo käytännössä kuollut. Miksi en siis tappaisi itseäni? Saan ihmiset ympärilläni huolestumaan, mutta en enää jaksa välittää siitäkään. Kaverini tietävät kuinka rikki olen. En enää jaksa piilottaa sitä. Haluaisin vain huutaa koko maailmalle kuinka loppu olen ja kuinka en jaksa enää.
Hermostun ihmisille yhä useammin. Puran sen itseeni. Vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Löin poskipäähän mustelman, koska suutuin itselleni. En enää jaksa pitää asioita pääni sisällä ja olenkin sanonut kavereille pahasti vaikka en tarkoitakkaan pahaa.
En tunne mitään, mutta samalla tunnen liikaa. En jaksaisi millään edes tähän iltaan asti. Kumpa vain olisi keino kadota maailmasta jälkiä jättämättä.
En saa ajatuksistani kiinni sitä vertaa, että kirjoittaisin mitään järkevää. Olisi niin paljon asioita joista kertoa, mutta kaikki tuntuu niin merkityksettömältä.
Ensi viikko pitää vielä jaksaa, sitten voin luovuttaa.
En jaksa enää tätä elämää..
Viillän ja viillän, mutta ei tunnu missään. Olen jo käytännössä kuollut. Miksi en siis tappaisi itseäni? Saan ihmiset ympärilläni huolestumaan, mutta en enää jaksa välittää siitäkään. Kaverini tietävät kuinka rikki olen. En enää jaksa piilottaa sitä. Haluaisin vain huutaa koko maailmalle kuinka loppu olen ja kuinka en jaksa enää.
Hermostun ihmisille yhä useammin. Puran sen itseeni. Vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Löin poskipäähän mustelman, koska suutuin itselleni. En enää jaksa pitää asioita pääni sisällä ja olenkin sanonut kavereille pahasti vaikka en tarkoitakkaan pahaa.
En tunne mitään, mutta samalla tunnen liikaa. En jaksaisi millään edes tähän iltaan asti. Kumpa vain olisi keino kadota maailmasta jälkiä jättämättä.
En saa ajatuksistani kiinni sitä vertaa, että kirjoittaisin mitään järkevää. Olisi niin paljon asioita joista kertoa, mutta kaikki tuntuu niin merkityksettömältä.
Ensi viikko pitää vielä jaksaa, sitten voin luovuttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)