Kerroin nupossa totuuden voinnistani. Vasta kun näytin käteni, psyka soitti osastolle. Kolmelta pitäisi mennä hoidontarpeenarviointiin. Tavallaan toivon, että saisin jäädä sinne, mutta samalla en halua jäädä. Srn näkee sitten..
En muista koska olisin viimeksi tärissyt yhtä paljon kuin silloin kun psyka soitti Turkuun ja äidille. Voin vain kuvitella kuinka se osaston lääjäri on ihmetellyt kuullessaan TAAS nimeni. En ole ikinä ollut näin pohjalla ja nupossa oltiin sitä mieltä, että en voi olla kotona. Veikkaan kuitenkin, että se lääkäri Turussa on sitä mieltä, että minulla ei ole mitään ongelmaa.
Ensi viikolla piti olla arviointi jossa lääkäri olisi selvittänyt onko minulla bipolaarinen vai ei. Helpompi se on osastolla tutkia, mutta äh.. Ajatukset taas ihan sekaisin. Kaikki on vain veikkailua.
Nyt pitää mennä suihkuun ja pakata kaiken varalta. Odotan kauhulla iskän kotiin tulemista ja pettynyttä ilmwttä hänen kasvoillaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti