Tänään en voi luovuttaa

En ole pystynyt nukkumaan pariin yöhön. Paha olo on ottanut vallan ja olen vain itkenyt.

Torstaina olin draamaharkoissa. Sinne tuli yksi poika joka on vaaraksi itselleen. Hän katosi kesken harjoitusten ja lähdimme porukalla etsimään häntä. Olin kohdellut häntä huonosti ja syyllistin itseäni tapahtuneesta. En saanut jäädä kovin pitkäksi aikaa auttamaan etsinnöissä. Olin kotiin pääsemiseen asti saanut pidettyä itseni kasassa yhtä romahdusta lukuunottamatta. Kotona kuitenkin pääsi helvetti irti. Itkin ja huusin ja viilsin. Mikään ei auttanut. Syytin itseäni tapahtuneesta ja vaikka tiedostin, että en ollut oikea syy siihen, että tämä poika katosi, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin, että olin tappanut ihmisen. Pelkäsin, että tämä poika olisi tappanut itsensä. Hän oli lomilla osastolta ja en ollut ainut joka pelkäsi pahinta.

Kun yöllä vihdoin poika löytyi, oloni ei helpottanut vaan paheni. Kaverini oli haukkunut minut aikaisemmin itsekkääksi paskaksi ja hänen sanansa pyörivät päässäni. "Älä oo noin vitun itsekäs". Kaikki mitä pystyin ajattelemaan pyöri sen ympärillä kuinka itsekäs olen. Lopulta olin siinä pisteessä, että olisin voinut tehdä maailman itsekkäimmän teon. Ensin viilsin 59 viiltoa. Totesin kuitenkin, että siitä ei ole mitään hyötyä. Olisin voinut jatkaa loputtomiin ja silti en olisi saanut siitä mitään tyydytystä. Kokeilin terällä valtimoa. Vedin terää ihan ihon pinnassa valtimon kohdalla. En kuitenkaan pystynyt painamaan, koska itkin ja tärisin niin holtittomasti. Hyvä, että sain terän pysymään kädessä. Lopulta päädyin vain työpöydälle istumaan peittoon käpertyneenä ja musiikkia kuunnellen. Ulos katsominen rauhoitti sen verran, että lääkkeet saivat tilaisuuden vaikuttaa ja nukahdinkin pöydälle.

Eilen raahauduin psykalle. Näin hänet vasta toisen kerran. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin jo puhumaan mieltäni painavista asioista. Pystyin vastailemaan kysymyksiin ja näytin jopa käteni. En tuntenut mitään ja pystyin puhumaan mistä tahansa ajattelematta asiaa sen suuremmin. Näin jälkikäteen en muista paljoakaan siitä mitä puhuimme. Muistan vain psykan sanoneen, että hän alkaa käyttää viiltojeni määrää pahan oloni mittarina. Siinähän käyttää, koska pystyn valehtelemaan, viiltämään jalkoihin tms. Ei hän silloin tiedä olenko viiltänyt vai en. Pystyn myös olemaan viiltämättä vaikka olisi kuinka huono olo. En kuitenkaan usko, että valehtelen hänelle. Jos en puhu psykalle totta, ei siellä käymisestä ole mitään hyötyä.

Tänään olin kerhonohjaajapäivässä. En tiedä johtuiko se väsymyksestä vai mistä, mutta kävin ylikierroksilla. Sillä hyvällä tavalla ylikierroksilla. Jaksoin olla muiden mukana riehumassa. Olin taas se sama vanha minä joka olin ennen sairastumistani. Se joka nauroi, sääti kaikkea ja oli äänekäs. Tuntui hyvältä olla taas hetken oma itsensä. Samalla se kuitenkin tuntui väärältä. Esiinnyin tänään draamamessussa pissiksenä. Roolini takia sain ottaa kännykän lavalle. Unohdin kuitenkin äänet täysille ja tietenkin puhelin alkoi soida kesken kaiken. Hävetti ihan hirveästi. Siitä lähtikin sitten alamäki. Jaksoin kuitenkin esityksen loppuun saakka. Kun sain vaatteet vaihdettua ja menin omien riparilaisteni joukkoon, jaksoin pitää hymyn naamallani suurimman osan ajasta. Raavin kyllä käteni verille, mutta jos sitä ei huomioi, pärjäsin hyvin.

Nyt on taas tyhjä olo. Kaveri puhuu taas itsensä tappamisesta ja pitäisi tuntea jotain. Mitä tahansa. En kuitenkaan tunne mitään. Jos ilta jatkuu samaan malliin, saatan taas päätyä itkemään. Niin tapahtuu jos yht äkkiä kaikki tunteet löytyvätkin jostain samaan aikaan ja en kestä sitä sekaisuutta. Tämä olo on ihan hirveä, mutta tiedän, että tänään en luovuta. En voi satuttaa läheisiäni vielä.

Tein kortin sille pojalle joka katosi. Sen kanteen kirjoitin kirjoitin Elastisen Eteen ja ylös kappaleen kertosäkeen sanat. En yleensä kuuntele kauheasti räppiä tai ainakaan Elastista, mutta tämä kappale on jotenkin positiivinen ja olen saanut siitä voimia jatkaa.


Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.
Koval duunilla asiat vaan onnistuu.
Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.
Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.
Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata.
Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt.
Ne saa luun kurkkuun saa ku tulosta taas teen.
Jatkan, jaksan vaikka väkisin.
Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii.
Mus on voima, jota ei voi vaimentaa.
Pusken täysii aina vaa.
Mun ei täydy vaan mä saan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.

Murehtiminen ei takas eilistä tuo.
Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään.
Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua.
Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.
Hakenu näkemystä mun meininkiini taas
Monacon vipeistä slummeihin Keniaan.
Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi.
Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki.
Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa.
Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa.
Alotan ittestäni, korjaan mun mielen.
Nostan mun katseen ja suupielet.

Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.