Mieliala on lähtenyt taas selvään laskuun. Näin tapahtuu joka uusi vuosi. Johtuuko se siitä, että minun piti kuolla viime vuonna ja olenkin elossa? Vai kenties siitä, että uuden vuoden alkaessa oletetaan jonkinlaista lupausta? Vai siitä, että jään joka vuosi yksin kotiin muiden ollessa juhlimassa ja huomaan kuinka kukaan ei oikeasti välitä? Syystä en tiedä ja ei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Väliä on vain sillä miten mieliala laskee.
Joka ilta menen nukkumaan ahdistuksen vallassa ja joka aamu herään ahdistukseen. Liikkuessa ei ahdista. Muuten en saa ahdistusta kuriin millään. Halu viiltää kasvaa ahdistuksen voimistuessa. Yritän vain muistuttaa itselleni, että kuukauden päästä saan tatuoinnin. En tiedä kuinka kauan se ajatus riittää. Sen verran se riittää, että käsiin en viillä. Jaloilla ei kuitenkaan ole väliä.
Kokoajan on nälkä, mutta keho tottuu taas pian tähän vähempään syömiseen. Syöminen vain pahentaa ahdistusta, joten syömättä oleminen on parempi ratkaisu. En kestä katsoa peiliin, joten jotain on tehtävä.
Tänään on tullut lunta ja ulkona oli nätti keli. Jaksoin innostua asiasta vain hetkeksi. Haluan vain kokoajan nukkua ja mikään ei kiinnosta. Vituttaa tällänen masennusjakso. Toivottavasti tämä ei kestä kauaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti