Yritän kirjoittaa mutta siitä ei tule mitään. Oikeastaan mistään ei tule mitään. Olen taas pudonnut niin pohjalle.
Haluan vain kuolla. Hetkeksi pääsin siitä ajatuksesta eroon, mutta se hetki on jo ohi. Vain harva tietää totuuden. Se on niin vaikea sanoa ääneen.
En saa itseäni rauhoittumaan. Olen itkenyt monta tuntia. Kaikki alkoi siitä kun yritin valmistautua lähtemään balettitunnille. Peilikuvani oli niin ällöttävä. Tiedostin lihoneeni, mutta en tiennyt että näin paljon. Romahdin lattialle itkemään. Äiti pakotti kuitenkin Saloon.
Menin akvaariolle, mutta ensimmäiset 1,5 tuntia meni siihen, että sain itkun loppumaan. Sen jälkeen sain itseni pakotettua raamikseen ja siellä mielialani parani edes sen verran, että kotiin lähtiessäni sain feikattua hymyn naamalleni.
Nyt kotona olen vain kuunnellut sisarusteni huutoa siitä kuinka ärsyttävä olen. Kuulemman jo siitä että tulen paikalle ärsyyntyy. Pikkuset myös alkoivat syyttää minua siitä, että olen laiska yms kun en käy kotona. Ja tottahan se on. Olen patalaiska paska niinkuin iskä on osuvasti joskus kuvannut minua.
Eilen viilsin käden täyteen pintanaarmuja. Olisin halunnut viiltää syvempiä ja lisää, mutta piti lähteä Saloon. Siinä meni neljän viikon tauko. Siis jos ei lasketa viime viikon maanantain säälittäviä viittä naarmua. Oikeastaan ei edes haittaa, että sorruin viiltämään. Lähinnä vain mietin miksi edes yritin lopettaa. Toki huomasin heti balettiin valmistautuessa, että joudun miettimään vaatteita tarkemmin, mutta ei se mitään.
Eli näin loistavasti minulla menee. Välillä on kuitenkin vielä hyviä hetkiä joten en täysin valehtele jos sanon asioiden olevan hyvin. On myös vaikeampi kertoa totuutra joten älkää ottako itseenne jos en suoraan sano totuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti