Aamulla äiti toi minut opistolle. Matkalla oli kohta jossa auto lähti heittelemään tosi pahasti. Sivusta lähestyi toinen auto ja toivoin, että se olisi törmännyt meihin. Missä välissä minusta tuli tällainen? Ei ole normaalia toivoa liikenneonnettomuutta. En ole kyllä muutenkaan mitenkään normaali joten.. onko niin väärin toivoa, että tapahtuisi jotain, että kuolisin?
Paisun paisumistani, koska vain syön kokoajan. En jaksa harrastaa pienintäkään liikuntaa ja vain makaan sohvalla kaikki päivät. Voin siis syyttää vain itseäni tästä lihomisesta. Viime viikolla painoin 67,1 kiloa ja nyt n. 70. Toki silloin se oli aamupaino ja tänään olen jo syönyt ja juonut, mutta silti olen lihonut monta kiloa ja ahdistaa ihan hirveästi.
Tein BDI-testin pitkästä aikaa. En saisi tehdä sitä, sillä minulla ei ole masennusta, on vain masennusjakso, mutta tein nyt kuitenkin ja sain melkein täydet pisteet. Ehkä pitäisi huolestua itsestäni, mutta ei tuo edes suuremmin liikuttanut minua.
Haluaisin viiltää, mutta ei voimat riitä siihenkään. Itseni tappaminenkin veisi liikaa voimia. Pitäisi kirjoittaa kirjeet ja käydä apteekissa jne. Se on ihan liikaa. Varmaan vain piiloudun peittojen alle piiloon tätä pahaa maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti