Olikin ollut liian hyvä päivä. Iskä tuli kotiin ja olin juuri vaihtanut balettikamat päälle. Heti alkoi valitus siitä miten olen syönyt ja lihonut. Ihan niinkuin en olisi itse sitä tajunnut!
Painan enemmän kuin tammikuussa. Hävettää kun olen päästänyt itseni tähän jamaan. Tiedän, että olen lihonut, koska en ole moneen viikkoon jaksanut liikkua ja olen syönyt tosi epäterveellisesti ja paljon. Kenenkään on turha väittää, että olisin laihtunut tai saman kokoinen. Peilikuvani on läski. Ällöttää. Minulla on ennenkin lihoessa tullut raskausarpia, joten osasin odottaa, että niitä tulee taas. Kaksoisleuka alkaa taas näkyä. Hyi helvetti.
Olen tänään tsempannut ja lähdin lenkille. Juoksin tunnin ja olin tyytyväinen itseeni. Iskän kommentin jälkeen aloin toivoa, että olisin juossut toisenkin tunnin. Tämä oli viimeinen pisara ja nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni.
Jos tätä ei oteta huomioon, olen ollut paljon pirteämpi ja onnellisempi tällä viikolla. Toki välillä on ollut huonoja hetkiä, mutta olen silti voinut selkeädti paremmin. Yksi ilta ajattelin jopa että olen onnellinen. Minä ja onnellinen samassa lauseessa? Näköjään se on mahdollista. Pelottaa edes sanoa sitä ääneen, koska aina kun sanon, alkaa mennä huonommin. Pelottaa, että romahdan taas. Vaikka tällä hetkellä haluankin elää, en tiedä kestänkö enää romahdusta. Joka kerta kun olen romahtanut, olen päätynyt syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Pelottaa, mutta samalla yritän vain nauttia hyvästä olosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti