Clouds are gone and I can see clearly now

Kävin tänään piipahtamassa osastolla hoidontarpeenarvioinnissa. Sovimme, että alan käymään kerran viikossa siellä juttelemassa hoitajan kanssa. Onneksi se hoitaja on se sama jolla kävin joululomalla, joten tiedän, että onnistun puhumaan asioistani. Nyt käyn siis kerran viikossa osastolla ja kerran viikossa nupossa. Toivottavasti siitä olisi jotain hyötyä.

Aurinko on paistanut tänään kokopäivän ja olen itsekin ollut edes hiukan pirteämpi. Olen nyt kuluneiden parin päivän aikana miettinyt asioita ja päätin, että yritän oppia elämään. En vielä lupaa teille enkä itselleni, että jaksan kauan. Teen lyhyitä tavoitteita. Ensimmäinen tavoitteeni on selvitä tästä viikosta. 

Olen harkinnut myös viiltelyn lopettamista, mutta en usko, että pystyn siihen vielä. Suuremmin ei ole tehnyt mieli tehdä mitään, mutta se halu satuttaa itseäni tulee kyllä takaisin. Eilen viilsin yli 50 viiltoa, mutta ne ovat niin pintanaarmuja, että paranevat nopeasti. En edes tajua miksi viilsin, koska ei edes tehnyt mieli tehdä mitään. 

Juttelin eilen iskän kanssa ja jotenkin sain siitä voimia. En osaa selittää siitä sen enempää, mutta ainakin nyt tiedän, että perheeni on tukenani. Ehkä jopa pikkuhiljaa alan tuntea biologisen perheeni oikeana perheenäni.. 

Tein eilen yhteishaun. Vielä pitäisi tehdä kesätyöhakemukset ja sitten olisi kaikki asiat hoidettu. Yhteishaun tekemiseen meni monta tuntia, koska piti etsiä kaikki ne paikat joissa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi voi opiskella ja valita niistä ne lähimmät. Tällä hetkellä tuntuu, että saatan jopa päästä opiskelemaan, mutta tiedän, että on hyvin mahdollista, että kaikki kaatuu masennuksen takia. 

En uskalla vieläkään ajatella elämää pitkän ajan päähän. Yritän nyt alkuun vain selvitä päivästä kerrallaan.