Toisina hetkinä elämä voittaa. Toisina taas haluan luovuttaa

Tämä hetki. Juuri tämä kyseinen hetki tuntuu kuin olisin helvetissä. Äänet pääni sisällä huutavat kuinka minun pitäisi viiltää, raapia tai mitä tahansa. Samaiset äänet syyttävät minua laiskuudesta, huonoudesta ja siitä kuinka epäonnistun kaikessa.

Haluaisin nukkua. En kuitenkaan saa rauhaa ajatuksiltani. Jos en olisi täällä olisin jo viiltänyt. Kaksi ja puoli viikkoa taukoa ja pää alkaa räjähtää. Minulla on mennyt paremmin, mutta juuri nyt sillä ei tunnu olevan merkitystä.

Huomasin aikaisemmin päivällä miettiväni kuinka haluaisin ystäväni laulamaan hautajaisiini. Suunnitelmat siitä kuinka minut viimein saatetaan matkaan tulvivat mieleeni ja jostain syystä rauhoittivat minua. Kuuluisiko minun sittenkin kuolla? Onko tämä kaikki parempi olo minulla vain, jotta voin jättää ihmisille minusta hyviä, iloisia muistoja.

Vihaan itseäni. Vihaan sitä miten ajattelen. Vihaan sitä miten mielialani heittelevät jatkuvasti. Minussa ei ole mitään hyvää. En voi käsittää miten ihmiset jaksavat esittää välittävänsä minusta. Joskus tuntuu, että joku välittää oikeasti, mutta samalla ajattelen kuitenkin kaiken olevan vain harhaa.

Ajattelin kirjoittamisen selventävän ajatuksiani, mutta ei tästäkään tunnu mitään tulevan. Jotenkin minun pitää pärjätä siihen asti että pääsen kotiin. Jos ajatukset eivät väisty sivuun, todennäköisesti käteni saa kärsiä.

Tuntuu tyhmältä valittaa taas kaikesta. En tiedä onko kaikki vain sairauden aiheuttamaa sekavuutta vai olenko vain oikeasti näin sekaisin.

Kilo päivässä, lehmiä yms mukavaa

Onnistuin saamaan töistä mahataudin ja maanantai menikin sitten oksentaessa. Päivän aikana paino tippui kilon. Tiedän, että se paino tulee heti takaisin, mutta olin silti iloinen. Eilenkin sain pidettyä syömiset suht vähäisinä, mutta riittävinä. En halua taas joutua paastoamis - ahmimiskierteeseen, joten joka päivä pitää syödä, mutta sopivasti. Ette edes usko miten vaikeaa sitä on noudattaa!9

Kävimme eilen Ainon kanssa katsomassa Big gamen ja se oli hyvä. Sen jälkeen tulimme heille ja täällä olen muutaman päivän. Kävimme moikkaamassa lehmiä ja yksi vasikka melkein söi käteni kun nuoli ja imi niin innokkaasti. Lehmät olisivat juuri hyviä terapiaeläimiä.

Minulla on mennyt edelleen ihan suht hyvin. Toki on hetkiä jolloin olen ihan maassa tai ahdistaa, mutta ennen sitä kesti päiviä ja viikkojakin, mutta nykyään ne ovat olleet hetkiä. Edelleen pelkään pohjalle putoamista, mutta olen saanut pidettyä sen ajatuksen poissa mielestäni aika hyvin.

I can't tell anyone

En uskalla laittaa kenellekään viestiä ja kertoa tästä olosta. Tiedän, että tämä on vain notkahdus pahaan oloon, joten en viitisi vaivata ketään tällä.

Taistelen itseäni vastaan, että en viiltäisi. Arvet alkavat vaalentua ja haluaisin tehdä uusia. En kuitenkaan voi. En voi koska menen huomenna Ainolle ja en halua joutua peittelemään käsiäni. En voi, koska Jere tarkistaa käteni aina välillä.

En edes tajua mistä tämä ahdistus taas tuli. On ollut hyvä viikko tiistaita lukuunottamatta. Tänään on ollut hyvä päivä. Silti ahdistaa ja tekee mieli satuttaa itseäni.

Sain nyt illalla kuulla, että kaveri on seurustellut uudesta vuodesta lähtien. Enkä saanut kuulla sitä kaveriltani. Luulin, että olimme läheisiä, mutta sellaista pikkujuttua häb ei tullut maininneeksi.

Muistatteko sen pojan jota joskus etsimme porukalla kun hän lähti hatkoille? Tänään hän laittoi viestiä ja kertoi kuinka haluaa taas kuolla. Huoli on kova, mutta uskon, että hän ei tänään ole tekemässä mitään.

Telkkarista tulee poliisit. Poliisit saivat tehtävän jossa heidän piti estää miestä tappamasta itseään. Se herätti minussakin taas ajatuksia kuolemasta.

I wonder how long will it take for me to get sleep

Ensimmäinen yö ikuisuuteen kun yritän nukkua ilman lääkkeitä. Olen kaverilla ja unohdin lääkkeet takin taskuun ja en millään viitsisi hiippailla alas ja herättää ihmisiä. Joten yritän nukkua ilman. Väsyttääkin tavallaan, mutta tiedän, että tulen pyörimään hereillä vielä jokusen hetken.

Tiistai-keskiviikon romahduksen jälkeen on alkanut taas mennä paremmin. Eilen kävin Turussa juttelemassa hoitajan kanssa ja vaikka onkin mennyt hyvin, oli helpottavaa puhua asioita jollekkin.

Tänään olin salilla, akvaariolla, baletissa ja nyt Ellillä. Paremman olon huomaa tekemisistäni. Kun voin hyvin, jaksan nähdä ihmisiä ja liikkua enemmän jne. Huomenna menen töihin jonka jälkeen hetkeksi kotiin hengähtämään. Sunnuntaina todennäköisesti nään Veeraa. Maanantaina sitten "muutan" Ainolle muutamaksi päiväksi, mutta siitä selitän myöhemmin lisää.

Eilen iski ensimmäistä kertaa aikoihin ajatus siitä, että minun pitää laihtua. Olen joo yrittänyt pari viikkoa lisätä liikuntaa ja vähentää herkkuja jne. mutta tuo oli sellainen pakonomainen ajatus. Teinkin illalla vielä ennen nukkumaan menoa lihaskuntoja vaikka kuinka kauan. Tänään kuitenkin olen taas yrittänyt välttää pakkoa ja halunnut laihtua terveellisesti. En sitten tiedä kuinka kauan saan tämän pidettyä terveellisenä. Ilman että olen asiaa suuremmin miettinyt olen syönyr monena päivänä liian vähän. Tänäänkin olisi pitänyt syödä enemmän. 800 kaloria ei ole tarpeeksi ja tiedostan sen, mutta en ole vain ehtinyt syödä. Paino on viikossa tippunut kaksi kiloa joten suunta on oikea.

Nyt yritän saada unenpäästä kiinni vaikka tiedän, että se tuskin onnistuu. Öitä <3

I really was happy

Joka kerta kun alkaa mennä paremmin tapahtuu jotain mikä saa olon heikkenemään. Olin viikon ajan oikeasti onnellinen. Ei edes tehnyt mieli tehdä itselleni mitään. Juuri nyt haluan kuitenkin taas vain kuolla.

Eilen sain pahemman paniikkikohtauksen kuin yli vuoteen. Koko kehosta meni toiminta kyky ja kädet jäykistyivät jne. Jere joutui taluttamaan minut autoon ja juottamaan jne. Hävetti olla sellainen..

Meidän piti hakea Marko partiosta, mutta myöhästyimme puoli tuntia. Marko alkoi syyttää minua siitä ja väitti että olisin voinut asialle jotain. Kerroin siitä Jerelle ja hän oli mennyt puhumaan asiasta Markolle. Jippii.. Jerr ei suostu kertomaan mistä kaikesta hän kertoi ja ahdistaa ihan hirveästi. Tai no masentaa ja ahdistaa.

Olen ollut oikeasti pirteä ja jaksanut tehdä asioita. En ole nukkunut aamuisin niin pitkään ja olen noussut pirteänä ja valmiina tekemään asioita. Tuntuu kuin kaikki olisi yhdessä hetkessä kuin pois pyyhkäisty.

Miksi olon pitää aina heiketä juuri kun alkaa mennä paremmin?

ooks sä likka taas vähän syöny?

Olikin ollut liian hyvä päivä. Iskä tuli kotiin ja olin juuri vaihtanut balettikamat päälle. Heti alkoi valitus siitä miten olen syönyt ja lihonut. Ihan niinkuin en olisi itse sitä tajunnut!

Painan enemmän kuin tammikuussa. Hävettää kun olen päästänyt itseni tähän jamaan. Tiedän, että olen lihonut, koska en ole moneen viikkoon jaksanut liikkua ja olen syönyt tosi epäterveellisesti ja paljon. Kenenkään on turha väittää, että olisin laihtunut tai saman kokoinen. Peilikuvani on läski. Ällöttää. Minulla on ennenkin lihoessa tullut raskausarpia, joten osasin odottaa, että niitä tulee taas. Kaksoisleuka alkaa taas näkyä. Hyi helvetti.

Olen tänään tsempannut ja lähdin lenkille. Juoksin tunnin ja olin tyytyväinen itseeni. Iskän kommentin jälkeen aloin toivoa, että olisin juossut toisenkin tunnin. Tämä oli viimeinen pisara ja nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni.

Jos tätä ei oteta huomioon, olen ollut paljon pirteämpi ja onnellisempi tällä viikolla. Toki välillä on ollut huonoja hetkiä, mutta olen silti voinut selkeädti paremmin. Yksi ilta ajattelin jopa että olen onnellinen. Minä ja onnellinen samassa lauseessa? Näköjään se on mahdollista. Pelottaa edes sanoa sitä ääneen, koska aina kun sanon, alkaa mennä huonommin. Pelottaa, että romahdan taas. Vaikka tällä hetkellä haluankin elää, en tiedä kestänkö enää romahdusta. Joka kerta kun olen romahtanut, olen päätynyt syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Pelottaa, mutta samalla yritän vain nauttia hyvästä olosta.

Clouds are gone and I can see clearly now

Kävin tänään piipahtamassa osastolla hoidontarpeenarvioinnissa. Sovimme, että alan käymään kerran viikossa siellä juttelemassa hoitajan kanssa. Onneksi se hoitaja on se sama jolla kävin joululomalla, joten tiedän, että onnistun puhumaan asioistani. Nyt käyn siis kerran viikossa osastolla ja kerran viikossa nupossa. Toivottavasti siitä olisi jotain hyötyä.

Aurinko on paistanut tänään kokopäivän ja olen itsekin ollut edes hiukan pirteämpi. Olen nyt kuluneiden parin päivän aikana miettinyt asioita ja päätin, että yritän oppia elämään. En vielä lupaa teille enkä itselleni, että jaksan kauan. Teen lyhyitä tavoitteita. Ensimmäinen tavoitteeni on selvitä tästä viikosta. 

Olen harkinnut myös viiltelyn lopettamista, mutta en usko, että pystyn siihen vielä. Suuremmin ei ole tehnyt mieli tehdä mitään, mutta se halu satuttaa itseäni tulee kyllä takaisin. Eilen viilsin yli 50 viiltoa, mutta ne ovat niin pintanaarmuja, että paranevat nopeasti. En edes tajua miksi viilsin, koska ei edes tehnyt mieli tehdä mitään. 

Juttelin eilen iskän kanssa ja jotenkin sain siitä voimia. En osaa selittää siitä sen enempää, mutta ainakin nyt tiedän, että perheeni on tukenani. Ehkä jopa pikkuhiljaa alan tuntea biologisen perheeni oikeana perheenäni.. 

Tein eilen yhteishaun. Vielä pitäisi tehdä kesätyöhakemukset ja sitten olisi kaikki asiat hoidettu. Yhteishaun tekemiseen meni monta tuntia, koska piti etsiä kaikki ne paikat joissa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi voi opiskella ja valita niistä ne lähimmät. Tällä hetkellä tuntuu, että saatan jopa päästä opiskelemaan, mutta tiedän, että on hyvin mahdollista, että kaikki kaatuu masennuksen takia. 

En uskalla vieläkään ajatella elämää pitkän ajan päähän. Yritän nyt alkuun vain selvitä päivästä kerrallaan. 

four days just isn't enough

Viikkoon on mahtunut paljon, mutta samalla ei paljon mitään.

Maanantaina jäin osastolle. Päädyimme hoitajan kanssa, että tarvitsen pari päivää taukoa. Sovimme, että olen kriisipaikkaoikeuden päättymiseen asti (eli torstaihin). Luulin kuitenkin, että aikaa pidennettäisiin. Lähdin kuitenkin torstaina kotiin ja jo samana päivänä minut meinattiin viedä päivystykseen.

Tiistaina olin koko päivän huoneessa. Hoitajat kävivät kyllä huonekaveriltani kysymässä miten hän voi jne. mutta munulta kukaan ei edes vaivautunut kysymään mitään. Kaikki muut nuoret pakotettiin syömään, mutta minua ei. Olin kuin ilmaa kaikille. Kirjaimellisesti. Illalla sekosin ihan täysin ja vain huusin että haluan kuolla ja pyörin säbgyssä ja löin seinää jne. Hoitajat eivät olisi sitäkään tajunneet ellei kämppikseni olisi käynyt heille sanomassa. Silloinkin minulle vain tuotiin lääkkeet ja jätettiin yksin. Yritin raapia ranteet auki ja koko vasen käsi on ruvella raapimisesta. Eikä kukaan vittu tajunnut sitäkään!

Keskiviikkona jaksoin sentään nousta sängystä. Siltikään hoitajat eivät huomanneet olemassa oloani. En syönyt osastolla kolmeen päivään ja sitä ei tajuttu. Tai siinä vaihewssa kun muut nuoret valittivat siitä hoitajille, minua pyydettiin syömään, mutta kun en syönyt, he luovuttivat heti.

Torstaina kun pääsin osastolta, menin lääkärille nupoon. Sain uuden lääkkeen, mirtazapiinin. Se on nyt illassa väsyttämässä ja sen pitäisi myös kohottaa mielialaa. Lääkäri teki ratkaisevan virheen ja sanoi minulle, että kyllä minä MUUTAMAN vuoden päästä voin paremmin. Olen kolme vuotta jo kestänyt tätä paskaa. En jaksa enempää. Jo ajatus siitä, että pitäisi vielä toiset kolme vuotta kestää oli liikaa. Lähdin lääkäristä itkien ja suuntasin seurikselle. Siellä menin juttelemaan nuorisotyöntekijän kanssa joka oli viemässä minua päivystykseen. Äiti kuitenkin soitti lääkärilleni. Hän soitti osastolle ja osastolta sain arviointiajan maanantaiksi. Torstaina se tuntui liian kaukaiselta. Ja vaikka se onkin huomenna, se on liian kaukana.

Perjantaina jaksoin pakottaa itsrni näkemään kaveria, mutta en jaksanut mennä balettiin. Nuortenillassa alkoi ahdistaa, mutta siitä selvittiin. Perjantai oli sentään torstaita parempi.

Eilen olin kuorokisoissa. Jossain välissä alkoi masentaa niin pahasti, että harkitsin kolmen kerroksen alas hyppäämistä. Harkitsin ihan tosissani..

Tänään sain heti aamulla kuulla kaverilta, että munun pitää painua helvettiin. Kävelin siis alakertaan ja kappad kun olinkin jo helvetissä. En ole pystynyt ajattelemaan muuta kuin itseni tappamista. Taaskaan.. Tänään en enää jaksa miettiä muita. Minun on pakko tehdä jotain. En tiedä tyydynkö pelkästään viiltämiseen vai mitä teen. Haluaisin kaiken vain olevan ohi..

Taas yksi sekava postaus..

my happy little pill, take me away, dry my eyes, color my skies

28.2

 klo. 22.45

 Olen miettinyt pari tuntia itseni tappamista. Etsin käsiini kaikki lääkkeet jotka eivät ole lääkekaapissa. Hyvällä tuurilla niitä olisi tarpeeksi, mutta todennäköisesti vain nukkuisin pitkään. Yritin saada lääkekaapin auki, mutta en onnistunut. En uskalla kertoa kenellekään..

 klo. 22.59

 Lähetin vahingossa Karrille viestin.. Olin kirjoittanut sen aikaisemmin, mutta piti poistaa se. Painoin kuitenkin vahingossa lähetä. Pelottaa, että hän suuttuu..

 klo. 23.05

 Otin hiukan enemmän lääkkeitä kuin saisin. Väsyttää hirveästi.

 1.3

 klo. 00.14

 Heräsin kun sain viestin. Toisella puolellani on lääkkeitä ja toisella puolella veitsi. En taida tänä yönä tehdä vielä mitään. Haluan vain nukkua.

 klo. 11.35

 En jaksaisi millään nousta sängystä. Väsyttää niin vitusti. En jaksa edes kääntää kylkeä. En muista yhtään mitä yöllä tapahtui.

 klo. 18.28

 Olen miettinyt koko päivän loppujen lääkkeiden ottamista. Haluaisin uskoa, että niitä on tarpeeksi, mutta tiedän, että ei ole. Toisaalta mitä menetän jos kokeilen?

 En haluaisi ottaa kriisipaikkaa vastaan. Tai ehkä haluan.. En tiedä mitä tehdä. En uskalla pyytää porukoita viemään minua turkuun. Toisaalta en usko, että jaksan huomiseen tapaamiseen osastolla. Vanhempani eivät halua, että menen osastolle. Kuulemma pitäisi vain oppia elämään. Kaipaisin vain heidän tukeaan, mutta saan vain lisää paskaa niskaan.

 En haluaisi taas vaivata jotaib tällä. En kuitenkaan tiedä pärjäänkö yksin. Kumpa joku antaisi edes yhden syyn olla tekemättä mitään..

Kuolema kuulostaa ylivoimaisesti parhaalta vaihtoehdolta