Sinne meni 36 päivää viiltelemättä. Kun puolen tunnin yrittämisen jälkeen sain kolme terää irti, en voinut kuin hymyillä. Tiedän, että 36 päivää on pitkä aika ja olisi pitänyt jaksaa kauemmin, mutta sillä hetkellä sillä ei ollut merkitystä. Olen koko päivän miettinyt viiltämistä ja vaikka sillä hetkellä kun sen twin oli hyvä olla, minun oli vain pakko tehdä se.
En ole ikuisuuteen viiltänyt nilkkaan ja nyt muistan miksi en. Se sattuu niin helvetisti enemmän kuin käsi. Toisaalta eipähän tarvinnut viiltää niin paljon.
En uskalla kertoa kenellekkään, koska tiedän kaikkien olevan pettyneitä minuun. Ihmiset ympärilläni tuntuvat myös luulevan, että voin paremmin, joten miksi murtaa se illuusio? Ehkä juuri siksi, että en uskalla kertoa kenellekään, kerron tänne. Tiedän, että muutama kaverini saa tietää tätä kautta, mutta pakko saada kertoa johonkin.
Olo on heitellyt huomattavasti viimeaikoina. Esim. Maanantaina menin tyttöleirille ja olin tosi iloinen kun taas perjantaina olin partioleirillä ja lähdin kotiin, koska olin itkenyt monta tuntia pahaa oloani. Mielialat heittelevät siis ihan helvetisti.
Enää ei kestä montaa päivää niin tulee tieto pääsenkö opiskelemaan. Tavallaan toivon, että en pääse, sillä silloin saisin tekosyyn tappaa itseni. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä sille, että haluan kuolla, sillä elämässäni on päällisin puolin kaikki hyvin. Itselleni voin kyllä perustella montakin syytä miksi pitäisi kuolla, mutta ne eivät ole tarpeeksi päteviä syitä, jotta muut ymmärtäisivät.
Kadotin taas punaisen langan tekstistäni, mutta oli pakko kertoa jonnekin ja tiedän, että te ette ala vihata minua, vaikka kertoisinkin mitä tein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti